sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vähän toisenlaista väkertämistä

Sen lisäksi, että tykkään nykertää erilaisten käsityöjuttujen parissa, lämmittää sydäntä mukavasti myös vihreys ympärillä ja multa kynsien alla. Itselle ei ole vielä siunaantunut mitään ikkunanlautaviljelmää suurempaa (joku päivä mulla on takapihalla puutarha, jonne hankin hoivattavaksi vain kasveja, joiden selviytymiseen muut ei enää usko), mutta koska kesä tekee tulossan (tuntuipa se tällä hetkellä siltä tai ei!), haluan jakaa tämän mahtavan idean niille, joilla ehkä on jo jonkinlainen maapläntti hoidettavanaan.


Kuva on näpsäisty omakätisesti Kekkilän tämän kesän kuvastosta. Yksinkertaisesti nerokasta! Kuormalavan metsästäminen lienee suurin vaiva projektin toteuttamisessa, mutta eipä sekään ylitesepääsemätöntä ole, kun vaan tietää mistä etsiä. Taustakankaaksi käy hyvin maisemointikangas tai juuriestekangas, joita löytyy puutarhamyymälöistä suht' lompakkoystävälliseen hintaan. Samaisista paikoista löytyy varmasti myös multaa ja jotain seinään istutettavaakin. Niin ja niittipyssystä on apua, mutta sehän on jokaisen nykertäjän vakiovaruste! 

Siis kesän kukoistukseen valmistautumaan!

Jo lähes kesäisin terveisin,
H

Ps. Jos innostuit testaamaan ideaa, olisi mahtavaa kuulla miten homma sujui! (Pätee toki muihinkin postauksiin!)

3 kommenttia:

  1. Lava löytyy jo ja innokkaana käyn rakennus puuhiin! Seuraa blogia, niin näät lopputuloksen ;)

    VastaaPoista
  2. Jee,hyvä Outi! Ja todellaki seuraan!:D

    VastaaPoista
  3. Hei siistii! Mä oon miettiny just tollasen viherseinän väsäämistä! Tänks!

    VastaaPoista