sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vähän toisenlaista väkertämistä

Sen lisäksi, että tykkään nykertää erilaisten käsityöjuttujen parissa, lämmittää sydäntä mukavasti myös vihreys ympärillä ja multa kynsien alla. Itselle ei ole vielä siunaantunut mitään ikkunanlautaviljelmää suurempaa (joku päivä mulla on takapihalla puutarha, jonne hankin hoivattavaksi vain kasveja, joiden selviytymiseen muut ei enää usko), mutta koska kesä tekee tulossan (tuntuipa se tällä hetkellä siltä tai ei!), haluan jakaa tämän mahtavan idean niille, joilla ehkä on jo jonkinlainen maapläntti hoidettavanaan.


Kuva on näpsäisty omakätisesti Kekkilän tämän kesän kuvastosta. Yksinkertaisesti nerokasta! Kuormalavan metsästäminen lienee suurin vaiva projektin toteuttamisessa, mutta eipä sekään ylitesepääsemätöntä ole, kun vaan tietää mistä etsiä. Taustakankaaksi käy hyvin maisemointikangas tai juuriestekangas, joita löytyy puutarhamyymälöistä suht' lompakkoystävälliseen hintaan. Samaisista paikoista löytyy varmasti myös multaa ja jotain seinään istutettavaakin. Niin ja niittipyssystä on apua, mutta sehän on jokaisen nykertäjän vakiovaruste! 

Siis kesän kukoistukseen valmistautumaan!

Jo lähes kesäisin terveisin,
H

Ps. Jos innostuit testaamaan ideaa, olisi mahtavaa kuulla miten homma sujui! (Pätee toki muihinkin postauksiin!)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Magneettiset muistot


Magneetit; ihanat, hauskat, joskus turhatkin, eteenkin ne matkamuistoksi tuodut! Jokainen käy jääkaapilla vähintään kerran päivässä (tarkasta elintapasi, jos et käy!), joten miksipä ei tehdä siitäkin reissusta vähän nätimpi itsetehdyllä magneetilla. Ja vaikkapa näin sen voisi tehdä:

Tarvitset magneetin, tyhjän puuterirasian, sakset, (kuuma)liimaa,  koholakkaa (seepia) ja haluamasi kuvan (plus mahdollisesti helmen puolikkaita, paljetteja, pitsiä, mitä härpäkettä magneettiisi haluatkaan laittaa).
1. Aloita irroittamalla puuterirasiasta metallinen osa, jossa puuteri on 
ollut.
2. Leikkaa haluamasi kuva ympyrän muotoiseksi niin, että se mahtuu täydellisesti metallialustan pohjalle.



3. Liimaa kuva hyvin vahvaan tukipahviin, leikkaa kuva tukipahvista irti ympyrän ääriviivoja seuraten ja liimaa kuva pahveineen metallialustan pohjalle.
4. Levitä koholakka tasaisesti kuvan päälle ja kiinnitä muut mahdolliset koristeet (kuten helmen puolikkaat) ja  anna kuivua rauhassa vähintään tunti.



5. Liimaa magneetti metallialustan taakse, anna kuivua ja kiinnitä jääkaapin oveen ruokaretkiäsi ilahduttamaan! 


Muutamia huomioita matkanvarrella opitusta:
- Jos käyttämäsi kuva on lötköä paperia (kuten lehdissä), tue se hyvin, sillä lakka laittaa sen muuten kupruilemaan!
- Vaikka se vaikeaa onkin, odota lakan kuivumista. Ja jos et malta odottaa, älä kokeile kuivumisen etenemistä keskeltä pintaa kuten allekirjoittanut.
- Jos et halua lakkapintaan kuplia, älä sekoita lakkaa ennen käyttöä!
- Kokeile käyttää valokuvia, pitsiä, lehtiä, reseptejä, mitä vain magneetissasi!

Jee jee, tällasta siis tänään, kivaa päivää sulle!

-H



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Muodonmuutos

Vannomatta paras, koskaan ei pitänyt käsityöblogia aloittaa... Mutta kun hyviä innostavia ideoita puskee ovista ja ikkunoista, ei niitä voi jättää vaan lojumaan! Suurin osa ideoista on siis lainattuja, en yritä muuta väittääkään, sen sijaan yritän parhaani mukaan innostaa myös sua kokeilemaan. Yritys, erehdys ja onnistuminen kunniaan!

Ekana kokeilunani haluaisin jakaa lasipurkin muodonmuutoksen käsisaippuaputeliksi. Idea lähti Pinterestissä näkemästäni kuvasta (http://pinterest.com/pin/367536019560131641/), jonka pohjalta sovelsin toteutuksen. Valmistukseen tarvittiin lasipurkki & kansi, ohutta muovia oleva pumppupullo, vasara, naula, pihdit, tasapääruuvari, sakset ja (kuuma)liimaa. Lyhyesti yksinkertaisuudessaan valmistus sujui kutakuinkin näin:


1) Pumppu poistetaan pullosta ja purkin kanteen piirretään keskelle reikä, josta pumppupullon kaula juuri ja juuri mahtuu. Ympyrää mukaillen kanteen nakutellaan naulan avulla reikiä vieri viereen (lopputulos on siistimpi, jos naulaus tapahtuu kannen ulkopinnalta).
2) Keskusympyrä irrotetaan kannesta vasaran ja ruuvarin avulla. Reunaa voi käännellä varovasti  sisään vielä pihtien avulla. (Ja varo, reijän reunat on terävät!)
3) Kun reikä on todettu sopivan kokoiseksi, vasaroidaan reijän reunat kannen nurjalta puolelta litteiksi.
4)  Pumppullosta leikataan yläosa irti niin, että pullonkaulan ympärille jää pieni kaulus.
5) Kannen reijän ympärille (sisäpinnalle) ja tarvittaessa myös pullon kauluriosaan laitetaa (kuuma)liimaa ja ujutetaan pullonkaula reijästä paikoilleen. Pumppu voidaan kiertää nyt kiinni kanteen.
6) Tarvittaessa pumpun letku leikataan purkkiin sopivaksi, mutta mikäli tälle ei ole tarvetta, laitetaan nestesaippua lasipurkkiin ja kierretään kansi kiinni - tha-daa! Valmista tuli!


Täässä siis vain yksi tapa toteuttaa ko. idea, muitakin voi ja kannattaa kokeilla. Nättejä purkkeja siis vaan metsästämään!

Nä-Nä terveisin,
H